Oma matkani syöpäkuntoutuksen äärelle

Aloitin opiskelun Karelia-ammattikorkeakoulussa toukokuussa. Opintojeni aiheena on syöpäkuntoutus. Minulle tämä aihe ei ole vain opiskeltava kokonaisuus, vaan myös hyvin henkilökohtainen matka.

Olen ollut opinnoista hyvin innostunut. Osa asiantuntijaluennoista on ollut todella mahtavia ja ajatuksia avaavia. Ne ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin kipua, kuntoutumista ja sitä, miten monella eri tavalla syöpä voi vaikuttaa ihmisen elämään.

Tarkoitukseni on oppia ymmärtämään syöpäkuntoutusta syvemmin. Samalla pohdin, miten omaa asiantuntijuuttani ja kokemustani voisi käyttää hyödyksi tällä saralla. Voisiko omasta tarinastani olla joskus apua myös jollekin toiselle?

Koulutuksen aikana tehtäviin kuuluu kirjoituksia eri aiheista, kuten kivusta, kuntoutumisesta ja syöpään liittyvistä kokemuksista. Näiden tehtävien kautta ajatus tämän tekstin kirjoittamisesta lähti liikkeelle. Jos kerran pohdin näitä asioita joka tapauksessa omasta näkökulmastani, miksi en jakaisi ajatuksiani myös täällä?

Tämä pohdinta kertoo minun kokemuksestani kolmoisnegatiivisen rintasyövän kanssa. Sairastuin ensimmäisen kerran vuonna 2020, ollessani 48-vuotias. Neljä ja puoli vuotta myöhemmin, eli viime vuonna 2025, sain uuden diagnoosin.

On kuitenkin hyvä muistaa että;

En tule kirjoittamaan kaikkien syöpään sairastuneiden puolesta, sillä jokaisen tarina on erilainen. Jokainen kokee sairauden, hoidot, kivun, pelon, epävarmuuden ja toivon omalla tavallaan. Tämä on minun tapani sanoittaa sitä, mitä olen kokenut ja mitä edelleen käyn läpi.

Syöpä ei ole vain lääketieteellinen diagnoosi. Se koskettaa koko ihmistä. Se vaikuttaa kehoon, mieleen, arkeen, ihmissuhteisiin ja tulevaisuudenkuvaan. Se tuo mukanaan kysymyksiä, joihin ei aina ole valmiita vastauksia. Miltä tuntuu, kun oma keho muuttuu? Miten jaksaa odottaa tutkimustuloksia? Mistä löytää voimaa silloin, kun ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu?

Kun sairastuin ensimmäisen kerran, moni asia pysähtyi. Elämä jakautui aikaan ennen diagnoosia ja aikaan sen jälkeen. Hoidot, tutkimukset ja selviytyminen tulivat osaksi arkea. Uusi diagnoosi nosti pintaan monia tuttuja tunteita, mutta myös uusia kysymyksiä. Syövän palaamista osaksi elämää on vaikea selittää lyhyesti.

Opintojen myötä olen alkanut tarkastella kokemustani myös uudesta näkökulmasta. En ainoastaan potilaana, vaan myös oppijana ja mahdollisena tulevaisuuden asiantuntijana. Omakohtainen kokemus voi auttaa ymmärtämään herkemmin, millaista tukea syöpään sairastunut tarvitsee ja millaisia asioita ihminen ei aina osaa tai jaksa sanoa ääneen.

Kirjoittaminen on minulle tapa jäsentää ajatuksia. Se auttaa pysähtymään sen äärelle, mitä on tapahtunut ja miltä kaikki tuntuu. Samalla se voi avata keskustelua aiheista, jotka ovat monelle vaikeita: kivusta, väsymyksestä, pelosta, epävarmuudesta, mutta myös toivosta, selviytymisestä ja halusta ymmärtää omaa elämää uudelleen.

Jos tämä kirjoitus auttaa jotakuta, olen siitä iloinen. Jos joku saa tästä vertaistukea, lohtua tai tunteen siitä, ettei ole yksin, kirjoittaminen on ollut merkityksellistä. Jos aihe taas tuntuu liian raskaalta tai ahdistavalta, tätä ei tarvitse lukea. Jokaisella on oikeus suojella itseään ja kohdata vaikeita asioita omassa tahdissaan.

Tätä kirjoitusta pähkäillessäni olen matkalla hoitoihin. Hoidot jatkuvat, ja samalla jatkuu myös oma matkani tämän sairauden, kuntoutumisen ja oman asiantuntijuuden pohtimisen äärellä. En tiedä vielä, mitä kaikkea edessä vielä on, mutta juuri nyt kuljen eteenpäin päivä ja vaihe kerrallaan.